Valtakunnallinen Leikkipäivä saa jälleen jatkoa Turun ensi- ja turvakoti ry:n leikkipihalla toukokuussa. Juhlimme leikkiä lauantaina 11.5.2019, jolloin perheitä leikittävät yhdistyksen vapaaehtoiset ja työntekijät kello 10-13 välisenä aikana.

Leikkipäivän perinne alkoi vuonna 2012, ja sen tavoitteena on aktivoida aikuisia järjestämään leikillistä ohjelmaa lapsille. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset ovat olleet aktiivisesti mukana leikkipäivän järjestämisessä jo vuodesta 2015.

– Päivään on järjestetty poniratsastusta, pihapuuhia kuten hyppyruutuja, katuliituja, ongintaa, kasvomaalausta sekä tietysti makkaranpaistoa ja mehua. Osallistuminen päivään on maksutonta ja siihen saa osallistua kuka tahansa. Pääasia on, että perheet vietävät yhteistä aikaa ja jokainen osallistuja viihtyy, toivoo yhdistyksen leikkipäivätiimin vetäjä Anne-Maria Attermaa.

Juhlimme leikkiä osoitteessa Luolavuorentie 7b, 20810 Turku. Käynti leikkipihalle tapahtuu Käpytien puolella olevasta portista. Tervetuloa!

Leikkipäivä 2019