Turvakoti kuuluu myös ikäihmisille, mutta he eivät löydä sinne

Turvakotipalvelu on tarkoitettu kaikille lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille iästä riippumatta, ja siellä jokainen asiakas on yhtä tärkeä. Mutta yksi ihmisryhmä erottuu poissaolollaan, nimittäin ikäihmiset.

Ikääntyneitä hakeutuu turvakotipalveluihin hyvin vähän, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö lähisuhdeväkivaltaa esiintyisi myös heidän keskuudessaan.

Ikäihmisten, kuten muidenkin ikäryhmien kohdalla väkivalta näyttäytyy usein moninaisena. Se voi olla kaltoinkohtelua, fyysistä, henkistä, seksuaalista tai taloudellista väkivaltaa. Se voi olla myös oikeuksien rajoittamista tai hoidon laiminlyöntiä.

Usein ikäihmisillä väkivallan osapuolten välillä on jonkinlainen riippuvuussuhde, esimerkiksi taloudellinen tai asumiseen liittyvä. Väkivaltatilannetta voi pahentaa myös hoitajan tai hoidosta vastuussa olevan henkilön tietoinen uuvuttaminen läheisen toimesta. Myös läheisen päihteiden väärinkäyttö lisää väkivallan riskiä.

Läheisen aiheuttama väkivalta on erityisen vaikea asia. Se herättää häpeää ja pelkoa – huolta siitä, mitä seurauksia tekijälle koituu tai mitä tapahtuu, jos asiasta kertoo. Pitkät parisuhteet, yhteiset muistot ja huoli omasta sekä toisen pärjäämisestä voivat sitoa ihmisen tilanteeseen vuosikymmeniksi. Avun hakeminen ja vastaanottaminen ei ole silloin yksinkertaista.

Ikääntyneiden parissa väkivallan ennaltaehkäisy ja varhainen tunnistaminen ovat keskeisessä asemassa, kuten muissakin ikäluokissa. Erityisessä riskissä ovat ikäihmiset, joiden toimintakyky tai elämänhallinta on heikentynyt sairauden vuoksi – olipa kyse väkivallan kokijasta tai hänen läheisestään.

Väkivalta jää usein piiloon, koska uhri ei pysty tai halua kertoa siitä. Siksi ikäihmisten kanssa työskentelevillä ammattilaisilla on tässäkin asiassa ratkaiseva rooli. On tärkeää tunnistaa mahdolliset merkit: mustelmat ja vammat, aliravitsemus, heikentynyt hygienia, lääkityksen väärinkäyttö tai laiminlyönti. Myös käytöksen muutokset – kuten arkuus, masennus, itsetuhoiset ajatukset, takertuminen tai aggressiivisuus – voivat kertoa tilanteesta.

Kun huoli herää, asia on otettava puheeksi. Aihe on kokijalle vaikea ja herkkä, siksi keskustelu vaatii sensitiivisyyttä, mutta samalla rohkeutta. Juuri puheeksi ottaminen voi olla ensimmäinen askel kohti muutosta – viesti siitä, ettei vaikeiden asioiden kanssa tarvitse jäädä yksin.

Ikä, vamma tai toimintarajoite ei ole este avun saamiselle. Turvakodissa ei kuitenkaan tehdä varsinaista hoitotyötä, joten asiakkaalta edellytetään tiettyä toimintakykyä. Tarvittaessa turvakotiin voidaan kuitenkin järjestää esimerkiksi kotihoidon palveluja, jotta myös enemmän tukea tarvitsevat ikäihmiset voivat saada apua väkivaltatilanteeseen. Mikäli huoli asiakkaan pärjäämisestä herää, voidaan käynnistää palvelutarpeen arviointi jo turvakotijakson aikana.

Ikäihmiset ovat asiakasryhmä, jolla on todellinen riski jäädä palveluiden väliinputoajaksi. Yhä useampi asuu kotona yksin tai puolisonsa kanssa, vaikka arjessa selviytyminen olisi jo vaikeaa. Ajatus itsenäisyyden menettämisestä voi pelottaa, ja siksi kotiin palaaminen – myös turvattomiin olosuhteisiin – on yleistä.

Tämä herättää väistämättä kysymyksen: pystymmekö yhteiskuntana turvaamaan ihmisarvoisen vanhuuden? Mitä palveluissa tulisi muuttaa, jotta jokainen saisi tarvitsemansa tuen ajoissa – ja voisi elää elämänsä viimeiset vuodet turvassa?