Skip to main content

Uuden vauvan odotus ja syntymä mullistaa koko perheen elämän. Vaikka monet perheet saattavat tarvita tukea selviytyäkseen, avun hakeminen voi tuntua hankalalta, tai avun tarvetta peitellään ulkopuolisten paineiden takia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan jopa 80 %:lla synnyttäneistä esiintyy jonkinasteista baby bluesia, mutta vain pieni osa hakee apua. Samanlaisia tuntemuksia voi syntyä myös raskausajalla, eikä baby blues katso sukupuolta, masennusoireet voivat koskettaa myös isää.

Toukokuun alusta asti toiminut Turun ensi- ja turvakoti ry:n uusi Baby Blues -toiminta keskittyy odottavien äitien sekä vauvaperheiden vanhempien jaksamiseen, arjen sujumiseen sekä varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen.

Perhe voi tarvita apua esimerkiksi vauvan unirytmissä, imetysongelmissa, alakuloisuudessa, väsymyksessä ja masennuksessa. Raskausaikana puolestaan vahvistetaan vanhemman mielikuvia syntyvästä vauvasta ja autetaan häntä valmistautumaan vanhemmuuteen. Palvelu on matalankynnyksen palvelua eli maksutonta ja siihen voi hakeutua itse.

Perheen tarvetta tulla nähdyksi ja kuulluksi ei voi myöskään aliarvioida.

–Oman kokemukseni mukaan juuri kohtaamisen merkitys on tärkeää perheille, ja tällaisen lyhytkestoisen keskustelutuen avulla voimme auttaa monissa asioissa. On hyvä hoivata myös vanhempia, jotta he jaksavat hoivata lapsia, kertoo pitkän työuran ensikotipalveluissa tehnyt ja nyt Baby Blues -toimintaa ohjaava Pia Laverman.

Baby Blues -apua voi hakea itsenäisesti tai siihen voi tulla ohjattuna, tärkeintä on, että tukipalvelun löytävät avusta hyötyvät perheet. Palveluun voi ottaa yhteyttä jo raskausaikana, jos tarvitsee tukea vauvan odotukseen ja synnytykseen. Tapaamiset järjestetään Turun ensi- ja turvakoti ry:n toimitiloissa Luolavuorentie 7b:ssä tai sovitusti kotikäynteinä.

Ole suoraan yhteydessä Baby Blues-ohjaaja Pia Lavermaniin tiistaisin klo 8–10 ja torstaisin klo 14–16, p. 050–575 8184 tai pia.laverman@tuentu.fi