Vuonna 1996 YK:n yleiskokous päätti, että marraskuun 16. päivä on Kansainvälinen suvaitsevaisuuden päivä. Se oli karkausvuosi, Saksa voitti jalkapallon Euroopan mestaruuden ja Suomessa otettiin käyttöön uudet puhelinliikenteen suuntanumerot. Helsingistä kun soitti Turkuun, piti opetella veivaamaan 921 sijasta 02. Siitä on selvitty. Työ ihmisoikeuksien tunnistamiseksi ja vaalimiseksi on edelleen kesken, millä on keskeinen merkitys rauhalle sekä ihmiskunnan suotuisalle kehitykselle.
Kuluneen 25 vuoden aikana ihmiskunta on toteuttanut ja todistanut voimakasta muutosta. Luolamiehen aivomme ovat yrittäneet sopeutua nopeaan kehitykseen. Samalla kieli rikastuu ja uudistuu ajan vaatimuksissa, epäsopiville sanoille etsitään paremmin sopivia korvaajia. Sana suvaitsevaisuus on saanut monin paikoin armotontakin kyytiä.
Suvaita, sietää, kestää. Joutua sietämään toisen väärää mielipidettä tai erilaisuutta niin, että tarvitsee purentakiskot hampaiden suojaksi. Suvaitsevaisuutta on kritisoitu valta-asetelmasta, jossa suvaitseva myöntyy suvaitsemaan ainakin hetkellisesti jotain, jota pitää outona, vääränä tai alempiarvoisena. Tällöin suvaitsevaisuus ei pidä sisällään muuta tavoitetta, kuin itsehillinnän taidon kehittämisen. Aitoa kohtaamista tai pysähtymistä asian äärelle ei synny, muutosta ei tapahdu, yhteinen ajattelu ei kehity. Kun suvaitseva hyväksyy suvaitsemattomuuden rauhallisesti hengitellen ja hiljaisuudella, suvaitseminen kääntyy välinpitämättömyydeksi ja suvaitsemattomuus lisääntyy.
Jotta suvaitsevaisuudesta pääsee askeleen verran eteenpäin, tarvitaan myötätuntoisia kohtaamisia ja itsesäätelyä
Yksipuolisesti ja väärin käytettynä suvaitsevaisuus on ilmeisen haitallista, jopa vaarallista. Huomaan tuntevani äkillistä suvaitsemattomuutta ja yritän löytää perusteluja suvaitsevaisuuden puolustamiseksi. Kuten, että yksipuolisesti käytettynä mikä tahansa asia tai toiminta on haitallista. Väkivallan, ääri-ilmiöiden ja vihapuheen keskellä voi todeta, ettei tässä vielä valmiita olla. Sietäminen on edelleen ihan riittävä tavoite yksittäisessä tilanteessa, jossa oma sietokyky on vaarassa ylittyä ja tarvitsee aikalisän, jottei toimi loukkaavasti tai tuhoavasti muita kohtaan. Se ei kuitenkaan yksin riitä.
Jotta suvaitsevaisuudesta pääsee askeleen verran eteenpäin, tarvitaan myötätuntoisia kohtaamisia ja itsesäätelyä. Erimielisyys itselle tärkeässä asiassa voi aiheuttaa voimakkaitakin tunteita, jotka ovat omiaan herättämään keskustelukumppanissa uusia tunteita. Kun vuorovaikutus värittyy voimakkailla tunteilla, varsinainen asia unohtuu herkästi tai tilannetta tulkitaan väärin. Kuitenkin juuri ne epämiellyttävät ja vaikeaksi koetut tunteet haastavat meitä oppimaan lisää itsestämme. Kun ymmärrämme itseämme ja omia tunnereaktioita, voimme paremmin ymmärtää toisiamme.
Itselle vieraat ja uudet asiat pelottavat, mutta yleensä myös kiinnostavat ja houkuttelevat. Ehkä juuri kiinnostus tarjoaa mahdollisuuden avartaa mieltään, sivistyä. Sivistykseen kuuluu avoimuus ja uteliaisuus, kyky löytää uusia näkökulmia. Jotta voimme kasvaa ihmisinä, tarvitsemme erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia. Kuunnellen ja keskustellen voimme rakentaa yhteistä moninaisuuden ja moniäänisyyden sallivaa ilmapiiriä. Ymmärtää toisiamme ja olla turvallisesti eri mieltä.
Entä jos kansainvälisen suvaitsevaisuuden päivänä jokainen valitsisi yhden, itselle vaikeasti suvaittavissa olevan asian tutkiskeltavaksi? Tunnustelisi rauhassa, miten se itsessä resonoi, mitä kaikkea siitä voi ajatella ja kuinka monta näkökulmaa sen tarkasteluun voi löytää. Tunnistaa, mikä asiassa on itselle tuttua, mihin voi samastua. Pohtia, mitä se ehkä kertoo omista arvoista tai asenteista. Kysellä, mitä kaveri asiasta ajattelee ja minkä vaikeasti suvaittavan asian hän valitsisi tutkiskeltavakseen. Miten maailma muuttuisi?
Hanna Mansikka-aho
aluejohtaja, Rikosuhripäivystys
