Hyppää sisältöön

Pieni askel voi muuttaa kaiken – maksutonta tukea perheen päihdeongelmiin

Ruskeatukkainen surullinen alle kouluikäinen tyttö nojaa käsiinsä.

Suomessa kymmenet tuhannet alaikäiset lapset elävät perheissä, joissa toisella tai molemmilla vanhemmilla on päihdeongelma. Yleisimmin päihteitä käytetään kotona – samassa ympäristössä, jossa lapsen tulisi saada kokea turvaa ja huolenpitoa. Päihteiden käytön seuraukset heijastuvat näin väistämättä lasten arkeen.

Päihteiden käytön varjossa lapsen perustarpeet eivät aina täyty. Lapsi voi myös kokea turvattomuutta, elää jatkuvassa varuillaanolon tilassa ja herkistyä stressille. Osa lapsista alkaa kantaa vastuuta perheen arjesta yli omien voimavarojensa.

Lapset ja nuoret kokevat vanhemman päihteiden käytöstä aiheutuvat haitat eri tavoin eri kehitysvaiheissa. Pieni lapsi saattaa pelätä päihtyneen vanhemman muuttunutta olemusta ja käytöstä. Nuori puolestaan voi tuntea häpeää vanhemmastaan, kuormittua perheen ristiriidoista ja kokea kasvavaa epäluottamusta vanhempaa kohtaan. Päihteitä käyttävän vanhemman perheessä roolit voivat myös vääristyä: lapsesta tulee huolehtija ja vanhemmasta huolenpidon kohde.

Kun äiti joi, me kannettiin siskon kanssa vastuuta arjesta, mietittiin mitä syödään, pidettiin toisistamme huolta, ja siinä samassa äidistä kanssa.
Matalan kynnyksen työn asiakas

Päihdeongelman tunnistaminen ei ole yksinkertaista

Päihdeongelma ei aina näy ulospäin. Vanhempi voi hoitaa työnsä ja arjen velvollisuutensa pitkään, vaikka taustalla olisi jo pitkälle edennyt riippuvuus.

Ammattilaisille päihdeongelman ja perheen tilanteen varhainen tunnistaminen on usein vaativa, mutta äärimmäisen tärkeä tehtävä. Pelkkä ongelman havaitseminen ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan rohkeutta ottaa asia puheeksi suoraan, mutta hienovaraisesti. Keskeistä ovat empaattinen kohtaaminen, aito läsnäolo ja ymmärrys päihderiippuvuudesta sairautena.

Vanhemmille omaan päihdeongelmaan liittyy usein häpeää ja pelkoa. Siksi turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin luominen on ratkaisevaa. Lapsi puolestaan saattaa suojella vanhempaansa tai hänellä ei ole sanoja huolensa ilmaisemiseen. Näistä syistä perheen vaikeudet voivat jäädä helposti piiloon.

Olin vältellyt puhumasta päihteidenkäytöstä viimeiseen saakka, vasta kun työntekijä sanoi, että täällä voidaan näistä asioista turvallisesti jutella, kertoi että päihderiippuvuus on sairaus kuten mikä tahansa muukin sairaus ja ettei kukaan ole mua lapsesta erottamassa. Tuli sellainen olo, että ehkä mä sitten viimein kerron.
Matalan kynnyksen työ asiakas

Maksuton matalan kynnyksen työ antaa ensiaskeleet kohti muutosta

Pidä kiinni® -hoitojärjestelmän maksuton, etsivä ja matalan kynnyksen työmuoto tukee odottavia ja pienten lasten vanhempia tilanteissa, joissa vanhemman tai muun läheisen päihteiden käyttö herättää huolta. Lapsi tarvitsee turvallisen kasvuympäristön ja päihteettömän aikuisen rinnalleen.

Kun vanhempaa autetaan ymmärtämään omaa päihdeongelmaansa ja lapsen tilannetta, ja kun perhe saa oikea-aikaista sekä riittävän tiivistä tukea, voidaan vaikuttaa merkittävästi lapsen turvallisiin kasvuolosuhteisiin.

Matalan kynnyksen työssä jokainen kohtaamani vanhempi on halunnut lapselleen hyvää. Moni on kertonut toivovansa lapselleen turvallisempaa lapsuutta kuin mitä itse on saanut kokea.

Ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen vaatii riittävää ja pitkäjänteistä tukea. Mitä varhaisemmassa vaiheessa apua saadaan, sitä paremmat ovat mahdollisuudet muutokseen. Maksuttoman päihdetyön kautta perheet voivat ottaa ensimmäiset askeleet kohti toipumista. Muutos alkaa usein siitä, että vanhempi uskaltaa tunnistaa omat haasteensa. Luottamuksen vahvistuessa työntekijään avun tarve sanoitetaan selkeämmin ja siirrytään tarvittaessa tiiviimmän tuen piiriin.

Keskustelun myötä silmät aukesi omille haasteille, en mä halua mun lapsen kokevan samaa mitä olen käynyt läpi omassa lapsuudessa. Tarvitsin rehellistä keskustelua, missä ei syyllistetty vaan kuunneltiin ja autettiin lopulta sellaisen tuen piiriin mistä me perheenä hyödytään.
Matalan kynnyksen työn asiakas

Jos olet huolissasi omasta tai läheisesi päihteiden käytöstä, maksuttoman etsivän ja matalan kynnyksen päihdetyön kautta saat nopeasti keskustelutukea ja apua jatkotuen järjestämiseen. Ensimmäinen askel voi olla pieni – mutta lapsen kannalta ratkaiseva.

Kirjoittaja Tuuli Neittamo
Kirjoittaja on Pidä kiinni® -hoitojärjestelmän etsivän ja matalan kynnyksen työn työntekijä.