Ensikotikuntoutus antaa ympärivuorokautista, yksilöllistä ja vahvaa tukea vauvaa odottaville tai vanhemmuuteen tukea tarvitseville vauvojen ja pienten lasten vanhemmille. Tavoitteena on vahvistaa vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutusta, tukea äitiä ja isää kasvussa vanhemmuuteen sekä tukea vauvalähtöistä arjenhallintaa. Työtä ohjaa traumatyön viitekehys, sekä ymmärrys varhaisen vuorovaikutuksen teorioista. Työote on yhteisökuntouksellinen.
Etsimme sosiaalityöntekijää ensikodin vakituiseen toimeen
Sosiaalityöntekijä työskentelee moniammatillisessa työryhmässä sosiaalityön asiantuntijana. Tehtävässä painottuu vanhempien kanssa työskentely, joka sisältää perheen tilanteen arviointia, ohjausta ja neuvontaa sosiaaliturva- ja palveluasioissa, verkostotyötä sekä vanhemmuuden tukea.
Ensikodin sosiaalityöntekijänä pääset tekemään sosiaalityötä osana kollegiaalista ja innostunutta työyhteisöä, johon kuuluu kuusi ohjaajaa, yhteisöohjaaja ja yksikön vastaava.
Odotamme sinulta kokemusta lastensuojelusta, kykyä toimia verkostoissa, sekä hyviä työelämä- ja vuorovaikutustaitoja. Pätevyysvaatimuksena ensikodin sosiaalityöntekijän toimeen on lain sosiaalihuollon ammattihenkilöstä (817/2015) mukainen pätevyys (7 §, 12 §).
Tarjoamme sinulle
- työskentelysi tueksi kokeneen ja innostavan tiimin sekä kannustavan ilmapiirin
- monipuoliset koulutusmahdollisuudet
- hyvät työterveyspalvelut ja säännölliset työnohjaukset
- henkilöstön jaksamisen tukemisen mm. liikunta- ja kulttuurisaldon avulla
- monialaisten ammattilaisten täyden tuen työssäsi menestymiseen
Työssämme noudatetaan AVAINTA ry:n työehtosopimusta. Toimi täytetään 3.5.2021 alkaen.
Huomaathan, että valitun tulee ennen työn aloittamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikostaustan selvittämisestä annetun lain mukainen rikosrekisteriote. (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).
Toimita hakemuksesi ansioluetteloineen sähköpostitse viimeistään 19.3.2021 ensikodin yksikön vastaavalle Maria Kronlundille, maria.kronlund@tuentu.fi.
Lisätietoja tehtävästä voi kysyä Maria Kronlundilta p. 050 586 3755 (5.3. klo 9–12 tai 15.3. klo 9–12). Haastatteluajankohdat sovitaan erikseen.