Etäauttaminen helpottaa yhä useampaa erokriisistä tai lähisuhdeväkivallasta kärsivää

Koronapandemian aiheuttama poikkeustila pakotti siirtymään arjen asioiden hoitamiseen muulla kuin totutulla tavalla pikavauhtia maaliskuussa.  Arki mullistui, mutta silti perheiden ongelmat säilyivät ennallaan tai jopa kasvoivat ylimääräisten haasteiden edessä. Turun ensi- ja turvakoti ry aloitti välittömästi avun tarjoamisen etänä avopalveluissa, jotka normaalisti ovat vaatineet tapaamisen kasvokkain.

Eroauttamistyö Sillan yksilö-, pari- ja perhetapaamiset siirtyivät etäyhteyksiin 18.3.2020 nopeasti ja jouhevasti. Uusi tilanne ei tuonut tapaamisten peruutuksia ja uusia asiakkaita on tullut entiseen tapaan. Tapaamisia on viime viikkoina toteutettu puhelimitse ja videoyhteyksin muun muassa Teams-sovelluksen kautta riippuen asiakkaiden omista toiveista. Asiakaspalautteet etäyhteyksien käytöstä ovat olleet tähän asti pääosin positiivisia.

”Hienoa, että palvelu jatkuu.”
                                        asiakaspalaute

– Useat asiakkaat ovat kertoneet saaneensa apua ja tukea tilanteeseensa entiseen tapaan. Tosin koronatilanne on yleisesti aiheuttanut moniin eroperheisiin uudenlaisia tilanteita ja haasteita, kuten lomautukset ja rahahuolet. Näiden huolien purkaminen on ollut nyt tehtävässä työssä tärkeässä osassa, kertoo Eroauttamistyön yksikön vastaava Anne Ahtola-Poiesz.

Etäauttaminen tuo uusia näkökulmia asiakastyöhön

Myös työntekijät ovat kokeneet, että eroauttamistyöskentely onnistuu hyvin etäyhteyden kautta. Työntekijältä etäyhteys vaatii kuitenkin erilaista keskittymistä kuin tapaaminen kasvokkain, koska etänä puuttuu koko kehon läsnäolo, ja tieto asiakkaan tunnetiloista on saatavana vain sanojen ja äänenpainojen kautta.

Yleisesti sähköisten etäneuvottelusovellusten käyttöönotto asiakkaiden keskuudessa on koettu melko helppona. Usealla asiakkaalla on ollut jo aiemmin kokemusta esimerkiksi Teams-sovelluksen käytöstä.

Lähisuhdeväkivaltatyö Pilarin asiakkaiden kohdalla suhtautuminen ja taidot etäyhteyksin toteutettavista tapaamisista ovat jakaantuneet. Haastavin tilanne on, kun keskusteluun tarvitaan tulkkia. Myös kotien lähisuhdeväkivallan uhka saattaa rajoittaa etätapaamisia.

”Ei ihan sama, mutta menee.”
                                         asiakaspalaute

– Kasvotusten tapaaminen on toimivampi ja turvallisempi vaihtoehto perheväkivallan akuutissa uhkassa. Toisaalta asiakas on saattanut hoitaa puhelun puiston penkillä istuessa ja nauttinut samalla auringosta. Kaiken kaikkiaan osa asiakkaista on kokenut etäyhteydet hyvänä ja tapaamisessa on noussut ehkä jopa uusia näkökulmia ja asioita esiin, kun ympäristö on erilainen, tiivistää Pilarin vastaava Maarit Kangas.

Etäyhteydet ovat lapsille tuttuja

Lasten tapaamisten toteuttaminen mietitytti Eroauttamisen työryhmää aluksi. Muutaman toteutuneen etätapaamisen jälkeen kuitenkin todettiin, että ne onnistuvat. Monet lapset ovat jo aiemmin tottuneet video- tai puhelinyhteyksiin, ja kouluikäisillä on kuluneilta viikoilta kokemusta etäkoulusta.

– Lasten tapaamiseen täytyy kuitenkin valmistautua eri tavalla kuin aikuisten. Ennen etäyhteyden alkamista on tärkeää, että lapselle luodaan rauhallinen ympäristö ja hänelle kerrotaan, että hänellä on lupa puhua kaikenlaisista asioista. Monet työskentelymenetelmät kuten piirtäminen on ollut mahdollista toteuttaa etäyhteyden kautta, sanoo Anne Ahtola-Poiesz.

”Yllättävän hyvin onnistuu.”
                                   asiakaspalaute

Eroauttamistyö Sillassa on ollut jo aiemmin mahdollisuus käyttää etäyhteyttä yksilö- pari- ja perhetapaamisissa, mutta sitä on toteutettu enimmäkseen vain puhelimitse. Kokemus on nyt vahvistanut, että eroauttamistyöskentelyä tullaan jatkamaan etäyhteyksin myös poikkeusolorajoitusten purkamisen jälkeen. Etäyhteys mahdollistaa palvelun tarjoamisen laajemmalle alueelle, myös perheille, jotka asuvat pidemmän kulkuyhteyden päässä kuten esimerkiksi saaristokunnissa.

Etäyhteydet soveltuvat myös lähisuhdeväkivaltatyöhön, uskoo Pilarin Maarit Kangas.

– Näkisin että etätyöskentelyä voi hyvinkin jatkaa koronakriisin jälkeenkin, jos asiakkaalle esimerkiksi pitkän matkan takia on haasteellista tulla paikan päälle Pilariin. Tällöin tavoitetaan laajemmalta alueelta asiakkaita avun piiriin.