Skip to main content

Miesten kokema lähisuhdeväkivalta herättää usein kuulijoissa ennakkoluuloja, vähättelyä, yhteiskunnan normien esiin nostamista tai jopa huumoria. Tämän takia lähisuhdeväkivallasta kärsivät miehet usein hiljenevät oman kärsimyksensä äärellä. Monet myös luulevat, ettei heille ole tarjolla apua.

Vuonna 2023 viranomaisten tietoon tuli Suomessa noin 12 300 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta, joiden aikuisista uhreista naisia oli noin 6 800 (74 %) ja miehiä vajaat 2 500 (26 %). On yleistä, ettei läheskään kaikkeen pari – ja lähisuhdeväkivaltaan haeta apua ja etteivät ne tule viranomaisten tietoon, siksi varsinkin miehiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan laajuutta on haastavaa ymmärtää täysin. Viola ry:n vuoden 2023 tilastojen mukaan miehet kokevat lähisuhteissaan yleisimmin henkistä ja taloudellista väkivaltaa, mutta erilaiset väkivallan muodot kulkevat usein käsi kädessä.

Mies on oletusarvoisesti tekijä ja uhrina jää vaille huomiota

Vähättelyn ja häpeän lisäksi avun hakemista hankaloittaa se, ettei väkivaltaa ja sen eri muotoja tunnisteta. Miehiin myös kohdistuu olettamuksia, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Miehen ei kuulu oletusarvoisesti maksaa yksin perheen kuluja. Töniminen tai läpsiminen ei ole sallittua, vaikka se ei sattuisikaan. Miehen ei kuulu olla aktiivisempi osapuoli seksuaalisesti. Kavereiden näkemistä ei kumppani voi kieltää.

On helpompaa heittää huumoria siitä, että mies on kumppaninsa tossun alla, kuin että nainen ei saa kotona päättää haluamistaan asioista. Tässä tapauksessa termi muuttuukin naisen kontrolloinniksi.

Henkinen väkivalta voidaan laittaa riitelyn piikkiin ja mustasukkaisuuden ajatellaan olevan merkki välittämisestä. Todellisuudessa tilanne tulisi ottaa yhtä vakavasti ja pohtia keinoja tasa-arvoisempaan ja turvallisempaan elämään. Onneksi siinä missä naisillekin, myös miehille on olemassa apua. Avuntarjoajia ovat muun muassa turvakodit, ilmainen keskustelutuki väkivaltatyön avopalveluissa niin yksilöille kuin pariskunnille sekä vertaistukiryhmät.

Turvakodissa mieheen kohdistuva väkivalta otetaan vakavasti

Turvakodeista ajatellaan usein, että ne ovat tarkoitettu vain naisille tai äideille ja lapsille. Todellisuudessa Suomen lähes kolmestakymmenestä turvakodista muutamaa lukuun ottamatta kaikki ovat tarkoitettu myös miehille. Jos sattuisit epähuomiossa olemaan yhteydessä vain naisille tarkoitettuun turvakotiin, ohjattaisiin sinut sellaiseen, johon myös miehet voivat mennä.

Turvakodissa jokainen asiakas otetaan vastaan yksilönä ja häntä kuullaan luottamuksella. Miehiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta otetaan vakavasti ja tämän takia toivoisimme miesten hakeutuvan rohkeammin avun piiriin, jos kotona ei ole turvallista.

Turvakoti on ympärivuorokautinen, väliaikainen asumismuoto siksi aikaa, kunnes asiakas löytää uuden kodin tai vanhaan kotiin on turvallista palata. Turvakodilla asiakas sitoutuu työskentelyyn, johon kuuluu keskusteleminen väkivaltakokemuksista, asiakkaan tukeminen hänen omissa päätöksissään, sopiviin palveluihin ohjaaminen sekä tiedon lisääminen lähisuhdeväkivallasta ja sitä kautta asiakkaan auttaminen turvallisempaan tulevaisuuteen.

On jokaisen oikeus tulla kohdelluksi kunnioittavasti ja elää turvassa. Turvakodilla haluamme olla tukenasi tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Turun turvakodin ohjaajat