Puutarhaan on saapunut syksy, puissa on punaisia, keltaisia ja oransseja lehtiä. Omenat on poimittu oksilta ja kosteasta heinikosta, osa juureksista odottaa vielä mulla alla, nekin ovat kasvaneet juuri sopivan kokoisiksi. Muutamat kukat jaksavat vielä kukkia. Ne tuovat lisäväriä katselijalle.
Istut puutarhatuolissa ja käyt mielessäsi läpi mennyttä kesää ja mitä kaikkea on tapahtunut. Iloja, suruja, onnistumisia, pettymyksiä. Nyt on sadonkorjuun aika, inventaarion hetki siitä, mitä sinulle kuuluu, oletko voimissasi vai kuluttaako jokin voimiasi. Sinä olet siellä, missä ajatuksesikin. Vieläkö pitelet kiinni jostain, mistä olisi hyvä irrottaa, muisteletko asioita, jotka saisi jo unohtaa?
Annat ajatusten vain vaeltaa kuin puiden oksissa puhaltava tuuli, joka pudottelee lehtiä jalkoihisi ja pyörittelee niitä siinä ihan vain siksi, että huomaisit ne. Tunteita, ajatuksia, mielikuvia.
Vielä on jotain keskeneräistä, mikä täytyy saada saattaa päätökseen. Viedä loppuun asti, että kaikki tulisi valmiiksi ja saisit rauhoittua, että jaksaisi taas kylmän ja pimeän.
Täytyy varastoida ja täyttää kellarit, säilöä ja pakastaa. Täytyy puhdistaa sienet ja mieli ja sydän. Täytyy varastoida lohduttavat ja toiveikkaat ajatukset ja vahvistaa kaikenlainen hyvinvointi ja itsestä huolen pitäminen. Laittaa koti kuntoon: lukutuoli, lukulamppu, torkkupeitto, villasukat, suklaa ja mansikkamehu odottavat, että vain asetut ja rauhoitut hetkeen.
Painavat asiat käyvät mielessäsi vielä hetken. Ne kulkevat ohitsesi kuin raskaat kottikärryt. Muistelet tummia hetkiä, kun illan hämärä kuljeskelee pihaasi. Mutta olet miettinyt niitä jo väsyksiin asti ja astelet verannalle. Tunnet syksyn viilenevän ja kostean illan ja näet vielä pihan perällä olevan puutarhatontun katselevan väsyneenä tätä kaikkea.
Tapahtuneelle ei voi enää mitään. Huokaiset, päätät vain päästää irti ja unohtaa, antaa menneiden olla, antaa anteeksi ja jatkaa matkaa. Suljet silmäsi ja annat ikävän virrata pois. Miksi kantaa vielä kaunaakin kaikkien loukkauksien lisäksi. Miksi tehdä kaikesta vielä raskaampaa. Miksi lisätä omaa tuskaa, kun voi keventää.
On aika vapauttaa itsensä, rakastaa itseään. Avaat silmäsi ja katsot pihan perälle. Puutarhatonttu on kadonnut. Sinä hymyilet, taisit jo hieman onnistua. Menet sisälle ja suljet oven. Huomaat, miten lämmintä sisällä onkaan ja sytytät syksyn ensimmäisen kynttilän. Istut tuoliisi, joka sekin on lämmin. Katselet hetken liekkiä, joka valaisee juuri sopivasti. Hengität syvään ja jäät kuuntelemaan rakastamaasi musiikkia, joka johdattaa sinut todelliseen rauhaan.
Kaikki järjestyy.
Timo Aarnivala,
kriisi- ja väkivaltatyöntekijä,
Lähisuhdeväkivaltatyö Pilari
