Skip to main content
Turun ensi- ja turvakoti ry:n uutiset

Poikkeustila ei estä Turun ensi- ja turvakotia auttamasta!

By 17.3.2020No Comments

Elämme parhaillaan epätavallista ja haastavaa aikaa. Ulkopuolisia kontakteja ihmisten kanssa on vältettävä, mutta silti esimerkiksi perhearjessa voi olla poikkeusoloista huolimatta tai jopa siitä johtuen ongelmia, joihin täytyy saada ulkopuolista apua. Turun ensi- ja turvakoti ry:n toiminta jatkuu mahdollisimman normaalisti ja pyrimme tarjoamaan apua kaikille sitä tarvitseville huolehtimalla kuitenkin kaikin tavoin asiakkaidemme hyvinvoinnista. Vain tapahtumat ja tilaisuudet ovat perutettuja toistaiseksi ja joihinkin yksikköihin vierailut kiellettyjä.

Turun turvakoti on auki 24/7. Voit olla yhteydessä sinne, kun kotiin ei voi jäädä. Sähköisesti sinua palvelee myös Nettiturvakoti ja sieltä löytyvä Apua väkivaltaan-chat.

Ympärivuorokautista hoitoa tarjoavissa yksiköissä kuten ensikodissa, päihde-ensikoti Pinjassa ja perheryhmäkodissa pyritään toimimaan normaalisti, mutta ulkopuolisten vierailut yksikköihin ovat kiellettyjä tällä hetkellä. Oliviassa ryhmätoiminnot ovat tauolla, mutta omaohjaajatyö asiakkaiden kanssa jatkuu. Pidä kiinni -avopalveluiden etsivän ja matalan kynnyksen työntekijä auttaa sekä puhelimitse että chatissa, jos vauvaperheen päihteidenkäyttö mietityttää.

Yksilö- pari ja -perhemuotoisessa työssä uutena toimintamuotona on mahdollisuus asiointiin sähköisesti joko puhelimitse tai videopuhelun kautta. Jos tarvitset apua lähisuhdeväkivaltaan tai perheesi eroon, ole yhteydessä Lähisuhdeväkivaltatyö Pilariin ja Eroauttamistyö Siltaan sopiaksesi tapaamisten ja avunannon käytännöistä! Tapaamispaikka Tenavatuvassa jatketaan valvottuja ja tuettuja tapaamisia sekä valvottuja vaihtoja huomioimalla kaikin tavoin tämän hetkiset erityisolosuhteet.

Verkosta löytyvät Ensi- ja turvakotien liiton chatit lisäävät aukioloaikoja tulevina viikkoina. Koulutetut verkkoauttajat ovat paikalla tehostetusti maalis- ja huhtikuussa. Kaikki chatit ovat auki klo 10 15 arkipäivisin ainakin maaliskuun loppuun saakka. Tehostettua aukioloa jatketaan, jos tarvetta on.

Ota rohkeasti meihin yhteyttä, tai hae apua verkosta!  Kehitämme koko ajan uusia käytäntöjä ja keinoja olla apua tarvitsevien tukena. Seuraa verkkosivuamme ja some-kanavia, tiedotamme niissä toiminnastamme aktiivisesti.