Vauvaperheissä uni, tai etenkin sen puute, on teema, joka puhututtaa aina. Kuulemme kokemuksia ja vinkkejä läheisiltämme, saamme tietoa ammattilaisilta ja erilaisista some- ja tietolähteistä. Miten ihmeessä siis löytää kaiken infon keskeltä juuri omalle perheelle ja vauvalle sopivat tavat? Vauvojen uni on yksi suuri mysteeri ja toisille sopivat toimintatavat eivät välttämättä sovi toisille.
Turun ensi- ja turvakodin vauvaperheohjauksessa tarjotaan maksutonta uniohjausta kaikille alle 2-vuotiaiden lasten perheille. Voit varata ajan uniohjaukseen itse ja yhdessä perheenne kanssa sovimme, tapaammeko toimitiloissamme Luolavuorentiellä, kotikäynnillä tai etätapaamisena. Uniohjauksessa kartoitetaan perheenne kokonaistilannetta: keitä perheeseen kuuluu, missä ja mihin aikaan vauva nukkuu niin yö- kuin päiväunet, millaisia rutiineja nukkumaanmenoaikaan liittyy ja millaisilla tavoilla vauvaa autetaan uneen. Uniohjauksessa kysellään myös vauvan ruokailusta, temperamentista ja kehitysvaiheista. Kartoitamme ympäristöön liittyviä tekijöitä, kuten lämpötilan, äänien ja valon vaikutuksia vauvan uneen. Myös terveydelliset syyt levottomaan uneen pitää aina poissulkea.
Jokaisella vauvalla on yksilöllinen unentarve
Jokaisella vauvalla on oma yksilöllinen unentarpeensa vuorokaudessa, jonka he pilkkovat erimittaisiin sykleihin: toiset nukkuvat pitkät ja selkeät päiväunipätkät, mutta saattavat heräillä yöllä enemmän, kun taas toiset vauvat nukkuvat yöt levollisesti, mutta päiväunet ovat pikkuisia torkkuja aamusta iltaan. Ja kaikkea siltä väliltä! Vaikka rutiineilla ja rytmeillä on iso merkitys vauvan sisäisen mallin rakentumisessa ja unien ennakoitavuudessa, on vanhemman ja vauvan välisellä vuorovaikutuksella sekä vanhemman omilla asenteilla ja tunteilla vähintään yhtä suuri rooli vauvan unessa.
Yölliset valvomiset ja itkut osuvat vanhemman luihin ja ytimiin – toisilla ahdistuksena ja hätänä, toisilla hermostumisen ja kiihtymisen tunteena. Omasta tunnetilasta ja voimavaroista riippuen vanhempi saattaa auttaa vauvaa uneen hyvinkin vahvoilla ja sitovilla tukikeinoilla tai vastaavasti toiveissa voi olla löytää vauvalle itsenäisemmän nukahtamisen keinoja. Myös vauvat ovat erilaisia: toiset hyötyvät vanhemman läheisyydestä, kosketuksesta ja vahvasta tuesta nukuttamisessa, kun taas toiset vauvat ikään kuin aktivoituvat tai provosoituvat vanhemman vierellä olosta ja hyötyvät enemmän oman tilan saamisesta unta etsiessä.
Pienetkin askeleet voivat helpottaa kuormittavassa tilanteessa
On tärkeää käydä perheessä avointa keskustelua unien ja siihen liittyvien tapojen aiheuttamista tunteista, kun mietitään, millaiset tavat kuhunkin perheeseen sopivat. Kuten edellä mainittu tekstikin jo paljastaa, ei uniohjaajallakaan ole antaa yhtä selkeää ohjenuoraa ”tee näin ja vauvasi nukkuu”. Perheeltä kuullaan muutostoiveet ja tavoitteet, mietitään, millaiset pienimmätkin askeleet toisivat helpotusta kuormittavaan tilanteeseen. Perhe itse asettaa tavoitteet ja pohtii yhdessä uniohjaajan kanssa, millaisia keinoilla ja menetelmillä on valmis lähtemään liikkeelle, jotta johdonmukaisuus on mahdollista. Perheen kanssa sovitaan aina myös seurantatapaaminen, jotta uniohjaajan tuki säilyy muutosvaiheiden keskellä.
Reetta Koivisto,
Vauvaperheohjaaja, Pediatrinen uniohjaaja