Sirpa Mustonen halusi tehdä työelämän päättymisen jälkeen oikeasti jotain, jolla on merkitystä tulevaisuuden kannalta. Läheisiksi asioiksi muodostuivat oppiminen sekä oma ja toisten hyvinvointi. Perheen muuttaessa Turkuun, Sirpa kohtasi sattumalta Turun ensikodin väkeä, ja syntyi idea muiden konkreettisesta auttamisesta. Siitä se sitten lähti.
Se, että lapset ovat turvassa ja voivat hyvin on jotenkin minulle niin sydämen asia. Jos voin pikkurahalla tukea heitä, miksei en niin tekisi.
Yhdistyksen jäseneksi Sirpa liittyi vuonna 2017. Vapaaehtoistoiminta oli alkanut jo hieman aiemmin samana vuonna, koska aikaa oli enemmän käytössä ja hyvinvointiin liittyvien asioiden opiskelu tuki hyvin vapaaehtoistoimintaa. Syvin syy jäsenyydestä javapaaehtoistoiminnasta löytyy ehkä kuitenkin siitä, että Sirpa yksinkertaisesti halusi tehdä näkyvästi jotain, jolla on merkitystä myös tulevaisuudessa.
Pelko ylimääräisestä työstä jarruttaa jäseneksi liittymistä – ja aivan turhaan
Vapaaehtoistyön lisäksi Sirpa päätti ryhtyä yhdistyksen jäseneksi. Jäsenyydessä houkutteli tunne siitä, että voi omalta osaltaan mahdollistaa perheiden auttamista alueella ja vahvistaa yhdistyksen ääntä avun tarpeessa olevien puolesta. Jäseneksi liittymistä jarrutteli kuitenkin pelko erilaisista yhdistystoiminnan töistä, joihin voisi joutua mukaan vastoin omaa tahtoa.
Jäsenyys Turun ensi- ja turvakodissa ei velvoita jäsenmaksun maksanutta henkilöä mihinkään muuhun toimintaan. Mutta ne henkilöt, jotka haluavat Sirpan tavoin tehdä enemmän, otetaan lämpimästi vastaan.
Tajusin, että 20 euron vuotuinen jäsenmaksu riittää. Se osoittaa tukeni tärkeälle työlle. Lisäksi saan tunteen, että olen entistä tiiviimmin mukana itse asiassa. Ei tarvitse tehdä muuta, jos en halua.
Jäsenille neljä kertaa vuodessa toimitettava Ensi- ja turvakotien liiton Enska-lehti, sekä kerran kuukaudessa ilmestyvä Turun ensi- ja turvakoti ry:n uutiskirje saavat hyvää palautetta Sirpalta. Muuhun jäsentoimintaan Sirpa ei tunne paloa.
Enska-lehteä lukiessaan Sirpa katsoo aina, onko lehdessä mitään Turun toiminnasta. Jos on, niin rinnassa läikähtää ylpeys siitä, mitä Turussa tehdään ja saadaan aikaan.
Vapaaehtoisena kohtaa suuria onnen kimpaleita, mutta vain pieniä murheen murusia
Vapaaehtoistyö tarkoittaa Sirpan kohdalla sitoutumista kerran viikossa, joka sekään ei toteudu täysin säännöllisesti. Tällä hetkellä hän hoitaa lapsia Pidä kiinni® avopalveluyksikkö Olivian puistotätinä. Joskus hän käyn myös ensikodilla hoitamassa pieniä, kun vanhemmilla on yhteisöpalavereja ja osallistuu satunnaisesti erilaisten juhlien ja tapahtumien järjestämiseen. Yhdessä vaiheessa Sirpa toimi noin puolisen vuotta tukihenkilönä ensikodista kotiutuneelle äidille.
Vapaaehtoistyö antaa tekijälleen paljon. Sirpan mukaan parasta on lapsen luottamuksen voittaminen. Luottamusta ei ansaita hetkessä, mutta se on kaiken työn arvoista. Merkittävät hetket jäävät mieleen.
Se, kun lapsi ottaa sormesta kiinni ja sanoo, että Iippa, tule, ja vie minut leikkimään. Itseäni koskettaa todella paljon se, että hän luottaa. Se on sellainen hetki, että no niin, tietysti tulen.
Vapaaehtoistyö pohjautuu täysin työtä tekevän omaan tahtotilaan, ajankäyttöön ja osaamiseen. Koulutus on tällä hetkellä kaksipäiväinen: ensimmäisessä tapaamisessa käydään läpi yhdistyksen ja vapaaehtoistyön yleisiä asioita ja toisessa eri yksiköiden työmuodot esittäytyvät. Varsinainen työhön tutustuminen ja oppiminen tapahtuu vapaaehtoisen itsensä valitsemissa työmuodoissa ja yksiköissä.
Vapaaehtoistyössä pystyy ottamaan sen verran etäisyyttä, että annan sen mitä pystyn ja se riittää.
Vapaaehtoistyössä eniten kohtaa ilon hetkiä, mutta myös tummempia elämän sävyjä saattaa tulla vastaan. Sirpan mukaan yksi murheen hetki voi olla, kun huomaa, että jonkun perheen lapsi on siirtynyt asumaan muualle. Vapaaehtoistyön hyviä puolia kuitenkin on, että kokonaisvastuu on viime kädessä muualla. Surun tunteita voi tulla, mutta perheiden kohtalot eivät kuitenkaan ole omalla vastuulla. Voi ottaa etäisyyttä, kun siihen on tarve.
Tule sinäkin mukaan auttamaan, liity jäseneksi tai tee vapaaehtoistyötä perheiden hyväksi.